sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Aika taas vierähtää ja näköjään näihin viikkoihin mahtuu aika paljon kaikkea ohjelmaakin! Viime blogipäivityksestä innostuneena sulatin heti seuraavana päivänä yhden fasaanin ja paineltiin Jedin kanssa metsään. Treeni meni yllättävän hyvin ja jopa taas jonkinlaista edistymistä oli havaittavissa! Ollaan aikasemmin keskitytty lähinnä variksen kanssa treenaamiseen, joten tuo fasaani vähän jänskätti, mutta tosi innoissaan Jedi oli treeneistä! Tehtiin lähinnä markkeerauksia, linnun piilotuksia ja vedin myös muutaman laahausjäljen. Vähän on vielä pinnallinen tuo kanto-ote (siivestä, pyrstöstä), mutta edistymistä siinäkin, nimittäin nyt Jedi toi muutaman kerran linnun oikeen hienolla kanto-otteella. Mulla oli kamerakin mukana, mutta hyvien kuvien ottaminen oli haastavaa yksin hämärässä syyssäässä ja kun kohteena on tuollainen nopealiikkeinen kaveri.. Lopuksi tein vielä dameilla hakuruudun. Tekisi mieli harjoitella hakuruutua riistalla jokukerta!
Mun kaveri tuli viimeviikonloppuksi kylään ja toi mukanaan myös koiransa. Otto ja Jedi sai sitte riehua viikonlopun keskenään kun omistajat keskittyivät kuulumisien vaihtoon. Vauhtia ei kyllä pojilta puuttunut ja hyvin tulivat juttuun keskenään! Oton vierailun jälkeen tais poikaa sitte vähän väsyttää :) 
Ollaan käyty nyt muutaman viikon ajan säännöllisesti Oulun tollereiden kanssa yteisissä toko-treeneissä. Häiriötreeni tekee tosi hyvää meille! tuntuu, että Jedi on taas kasvanut ja tuolta pään sisältä alkaa löytyä jotain järjenhiveniäkin ja toimintaa ohjaa jokin muukin tuolla haarojen välissä olevat kulkuset!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti