Nyt kun on tuo pieni riiviö tullut taloon niin piti hieman päivitellä sivuja uusiksi. Jedillä ja Stellalla on nyt omat sivut, joissa perustietoja ja tuloksia tyypeistä. Kirjottelen kuulumisia sun muuta edelleenkin tänne etusivulle. En ole mitenkään kauhean kätevä näiden tietokoneiden kanssa, mutta sain nyt jonkinmoiset päivitykset tehtyä.. Vielä on kyllä tekemistä, että saisi vähän Stellankin kuvia tänne näkyville, mutta hiljalleen teen tänne uudistuksia :)
Alkutaival on lähtenyt hyvin käyntiin tuon pienen riiviön kanssa! Stella on aivan ihana tapaus ja energiaa piisaa, mutta onneksi nuo pikkuset nukkuukin aika paljon ;) Jedi on myös tullut tutummaksi Stellan kanssa ja tuo kakara ei juurikaan malttaisi jättää isukkia rauhaan! Jedi osaa kyllä onneksi nätisti sanoa, kun hän tahtoo nukkua tai olla rauhassa. Toisaalta Jedi kyllä antaa koko ajan enemmän siimaa Stellalle ja kovin jo leikkivät keskenään. Välillä mietin että onkohan tuo pentu saanut reijitetyksi noita Jedin korvia jo sen verran että voisi jonkun lävistysrivin siihen väsätä ;) hauska noita on seurata ja Jedistä on jotenkin yhtäkkiä tullut vanha herra..
Stellan kanssa ollaan vielä lähinnä tutustuttu toisiimme ja talon tapoihin. Luoksetuloa ei ole oikeastaan tarvinnut opettaakaan kun kasvattajan luona se oli jo hienosti pillillä opittu! muutaman kerran telkkarista on tullut joku mainos jossa vihelletään ja sitten Stella on juossut ympäri kämppää ihmetellen mistä se vihellys kuuluu ja missä se ruoka nyt on! Damiin ja varikseen ollaan myös tutustuttu ja kaikki kantaminen ja noutaminen tuntuu olevan hyvin verissä. Tänään Stella sai ekan rokotuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti