torstai 20. helmikuuta 2014

Kuulumisia

Stellalla alkoi ensimmäiset juoksut 28.1. Johan niitä hetki odoteltiinkin! Pari päivää koirat oli tässä kotona samaan aikaan, erotettuna eri huoneisiin. Yhteiselo meni itseasiassa yllättävän hyvin, eikä Jediä kiinnostanut juurikaan portin toisella puolella ollut Stella. Parin päivän jälkeen vietiin Jedi kuitenkin hoitoon kun meillä on hieno mahdollisuus saada koira/koirat hoitoon kivaan tuttuun paikkaan.
Stella sai juoksunsa päätteeksi virtsatietulehduksen :( oli muuten ensimmäinen antibioottikuuri, jonka jouduin koiralleni syöttämään. Onneksi oireet helpottivat muutamassa päivässä ja nyt tyttönen alkaa olla taas täydessä vireessä!
Jedi tuli kotiin viime viikonloppuna. Ilokseni Jedi ei välittänyt yhtään Stellan tuoksuista, joten yhteiselämä on lähtenyt varsin normaalisti käyntiin juoksujen jälkeen!
Stellan kanssa ollaan nyt toko-kurssilla. Vielä on perusasioissa hiomista. Seuraamisessa Stella meinaa poikittaa ja aina palkkauksen välissä irtoamaan. Luoksetulossa ennakoi ja peppu meinaa nousta maasta kun käännyn. Ja jättävissä liikkeissä on vielä hiomista. Kivaa meillä on ja Stella tykkää ihan hirmusesti treenata.
UMN:n taipparikurssi alkaa tässä keväällä ja sinne olemme ilmottautuneet.
Ens viikonloppuna suutaamme Kouvolaan rymänäyttelyyn, matkaan lähtee Stella ja muutama muu Jedin jälkeläinen!
Hiljalleen pitäisi vissiinkin alkaa täyttämään kevään/kesän kalenteria koiratapahtumien osalta. Tavoitteena olisi nyt korkata Stellan kanssa mejä, ehkä taipparit (jos tuo nyt näyttää taipuvaiselta), muutamat näyttelyt. Jedin kanssa voisin tauon jälkeen taas kunnostautua näyttelypuuhiin ja varmaankin täytyy johonkin mejäkokeeseen ilmoittautua kun herra siitä niin kovin tykkää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti