tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tollerileiri! 6.-8.9.14

Viime viikonloppu tuli taas vietettyä Himoksella punaturkkien parissa! Matkaan lähdin Stellan kanssa ja  Jedi jäi Mikan kanssa kotiin. Olimme jo lähes jo perinteisellä mökkiporukalla Jedin kasvattajan Johannan sekä Sadun Jedin veljen Masin ja puolisikon Mantan  kanssa. Lisäksi Moonstoneista oli paikalla Niilo ja Didi eri mökissä tosin. Perjantaina paikalle tultua menimme PRA/CEA joukkonäytteenottoon, joten kohtapa alkaa olla kaikki puolipakolliset testit otettuna.

Olimme siis samassa nou-ryhmässä Niilon ja Didin kanssa. Oli hyvä koulutusviikonloppu ja saimme taas monipuolisesti treenailla eri riistoilla ja uusia vinkkejä harjoituksiin.

Lauantai aamuna aloitettiin perusjutuilla, aluksi perus markkeerauksia, jotta vähän nähtiin miten koirat toimii. Yksi uusi hyvä treenivinkki nenänkäytön parantamiseen markkeerauksissa oli sellanen damin vaihto-juttu. Eli ensin avustaja heitti markkeerausdamin ja sitten koirakko käänsi selän avustajalle, joka kävi vaihtamassa markkeerausdamin pikkudamiin (jota vielä vähän kaivettiin pusikkoon piiloon). Hyvä harjoitus nenän käyttöön kun pikku-damia joutu oikeesti nenällä etsimään!
Aamupäivällä teemana oli pupu ja valtava pupu olikin! Stellaa piti houkutella pupuun ja sitten lihinnä raahasi sitä pienen matkan, spontaanisti ei harmikseni nostanut. Jäljen meni loppuun, jäi kanille, mutta ei tuonut. Ihan hyvä fiilis kuintekin jäi kun tyttö yritti kovin, lähinnä jäi olo ettei se kania saanut kannettua kun se oli niin painava! eli isompaa damia hankkimaan ja painavempaa kuormaa kantamaan ;)

Iltapäivätreenit oli lokkitreenit. Treenipaikkana toimi järven kaislikkoranta ja meillä oli venekin käytössä! Stellalle tehtiin ensin daminouto vedestä ja eka kerta vieraasta rannasta aiheutti hetkeksi päänvaivaa kakrulle, mutta sitten Stella pulahti sujuvasti veteen ja palautti damin. Seuraava nouto tehtiin jo lokilla ja rantaan toi! Sitten oli vuorossa heitto veneestä ja tyytyväinen saan olla! sinne se neitokainen paineli (eikä enää miettinyt uimista) ja toi lokin rantaan asti. Ei palauttanut käteen, mutta rantaveteen, johon olen ihan tyytyväinen. Sitten tehtiin vielä noutoharjoitus toisesta kaislikkoisemmasta rannasta ja riittävän hyvin meni! Pääasia, että Stella meni hyvin uimaan ja palautti lokin! oon tyytyväinen tuosta uimisesta kun viime vuonna mietin jo, että tuleeko tuosta vesikammonen Jedin sähläilyn vuoksi, mutta eipä taida tulla :) nyt vain erilaisia rantoja testaamaan!

Su aamulla oli vuorossa varis ja hakuruutu. En tiedä mikä leiriuupumus oli Stellalle iskenyt, se ei ottanut varista suuhun! Ei vaikka kuinka houkutteli ja aikaisemmin sen suhteen ei kuitenkaan ole ollut mitään suuria vaikeuksia. Mutta ei niin ei. Hakuruutu tehtiin dameilla ja se meni hyvin, ei vaihtanut ja damit palautti nätisti.
Mulla kestää nyt varmaan hetki palautua tästä "järkytyksestä" että Stella yksinkertaisesti kieltäytyi täysin variksesta. Ei katsonut päinkään, eikä lähtenyt leikkiin mukaan, joka on aikaisemmin ollut ns varma nakki että ottaa. No, ei pidä masentua tästä,. Ehkä tämä on jokin vaihe, ainakin toivon niin.

Kiva leiri oli! viikonloppu meni taas niin nopeesti, ettei melkein ehtinyt huomaamaan. Pääsiäisenä vielä mietin, että hakuruutu sujuu niin hyvin variksilla, että sitten kun kakru menee vielä uimaan niin sitten ilmoitan sen taippareihin. Noh, nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen... eli se niistä taippareista ainakaan ihan tähän lähitulevaisuuteen.

Stellalla on lähtenyt kaikki karva, joten näyttelykehässä ei hetkeen pyörähdetä ainakaan tuon nuoremman kanssa. Yhteensä 6 mejä-ilmoa on lähtenyt, saapi nähdä päästäänkö johonkin niistä! Jedin kanssa kiinnostaisi kokeilla vepeä jossakin vaiheessa. Lisäksi meillä on kesän aikana remppa/muuttoprojekti, joten se vie väkisin osan harrastusajasta. Mutta tehdään se mikä ehditään ja tuntuu kivalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti