maanantai 21. heinäkuuta 2014

Mäntsälän näyttely

Olimme eilen Jedin kanssa Mäntsälässä näyttelyssä. Edellisestä misseilystä Jedin kanssa olikin vierähtänyt kaksi vuotta! tuomarinmuutoksen myötä tuomarina Kati Heiskanen, joka arvosteli ensimmäistä kertaa tollereita. Tosi kuuma päivä oli. Avoimia uroksia oli jopa 7 ja muuuten tollereita yhteensä 22. Jedi esiinty alkuun tosi hyvin ja yksin kehässä mentäessä herra melkeinpä nautti keskipisteenä olemisesta. Mutta äh, kilpailuluokassa se alko sitten jotain kukkoilemaan ja sijoitus ropisi sen tähden. Ravista ei siis tullut yhtikäs mitään ja äijä kiskoi hihnassa yms. Että ärsyttää, mutta ei kai sitä auta kuin peiliin katsominen, minä kun siellä narun toisessa päässä heilun ja jännään.
No arvostelu kuitenkin oli hyvä ja olen tosi tyytyväinen menoon siihen kilpailuluokkaan asti. Uusi tuomari oli myös todella mukava ja pätevän oloinen, joten tilaisuuden tullen menemme varmasti uudelleen! arvostelu löytyy täältä: Jedin näyttelytulokset
Tuota käytöstä on vaan vaikea kitkeä pois kun sama ei tule esille oikeastaan muualla. Siinä kun juostaan ristiin rastiin, toisten ohi tai tokoillaan tms. niin menee ihan hyvin. Mutta kun mä jännitän, niin koira aistii sen saman tien ja vielä kun juostaan kovaa ringissä yhteen suuntaan ja päälle taputetaan niin shown ainekset ovat valmiina.. Ja tuota kun on hieman hankala treenata itsekseen kun sitä ongelmaa ei tule yksinään juostessa tai Stellan perässä köpötellessä. Pitänee vaan etsiskellä näyttelytreenejä ja mätsäreitä, jossa kimppajuoksua treenaillaan. Noh, ens viikonloppuna uusiksi Helsingissä, ei muuta kuin kohti uusia haasteita :D



ja tsädää, kilpailuluokassa..

kuvat (c) korvakoirat.kuvat.fi sekä S.Markkanen

3 kommenttia:

  1. Voi miten Jedin turkki on upean näköinen noissa kuvissa! :) Miten hoidat sitä? Trimmasitko sitä ollenkaan? Haluaisin kovasti meidänkin tollerille kiiltävän turkin, mutten oikein tiedä mistä aloittaa...

    VastaaPoista
  2. Jedillä on luonnostaan hirmu helppohoitoinen turkki, tolleriksi melko lyhyt karva, mutta tiivis. Jedillä ei juurikaan kasva korvakarvat, mutta siistin niitä nyppimällä suurimmat hapsut pois. Lisäksi leikkaan tassuista varpaiden välistä tupsut pois. Muuten en oikeastaan saksia käytä! Ennen näyttelyä pesen koiran ja Jediltä suoristin hiustenkuivaajalla pepun päällä olevat karvat, kun muuten taipuvat hölmösti ylöspäin.
    Ruokinnalla on tietysti iso vaikutus karvanlaatuun ja kiiltoon. Syötän molemmille koirille samaa ruokaa, pääasiassa nappulaa (ruotsalainen Carrieria tai Happy Dogia Murren Murkinasta) lisäksi lisään päivittäin ruokaan raakaa tai hieman kypsennettyä lihaa, sisäelimiä tms ja joskus mössönä kasviksia. Laitan ruokaan myös lurauksen öljyä vähän merkkiä vaihdellen (nutrolin, perus oliiviöljy, lohiöljy) ja kuureina annan biotiinia tabletteina.
    Tässä lyhykäisyydessään! Toivottavasti sait tästä sepustuksesta jotain selvää, mutta eipä siihen yksittäistä niksiä taida olla! jos tuolta jonkin haluaa nostaa erikseen esille niin öljy ja biotiini vaikuttavat ehkä eniten nimenomaan turkkiin. Mutta tärkeintä kuitenkin on monipuolinen terveellinen ruokavalio ja yleinen hyvinvointi, joka edesauttaa turkinkin hyvinvointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta vastauksesta! Hyvin siitä sai selvää. Öljyä olen kyllä antanut mutta biotiinia ei ole tullut kokeiltua. Se voisi olla ihan kiva lisä.

      Poista